keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Alkuvuosi

Blogi laahaa ja kamerastakaan ei ole saanut aikaseksi purkaa kuvia. No aika paljon on vaan lusmuiltu koko talvi.

Joulukuussa ostin Nessalle taas 10kerran uimakortin ja viikoittain pääsi tyttö paratiisiin polskimaan.
Muutaman viikon uimatauon jälkeen ostin vielä 5 kertaa, jonka jälkeen pääsee jo todennäköisesti luonnonvesiin polskimaan

Hallivuorot alkoi myös joulukuun puolestavälistä kerta viikkoon ja loppui maaliskuun loppuun. Nessan kanssa on tehty liikkeestä istumisia, humputeltu vähän kaukoja, puomia, keppejä, keinua ja hypitty metristä. Merkinkiertoa on myös muutaman kerran yritetty. Nessalla vaan on niin vahvana se merkille jääminen, että se ei tule sieltä ilman vapautusta. Johtunee vähän siitäkin, että kierrä-käsky ei ole "vahva".

Vähäsestä lumimäärästä johtuen kolmasti talven aikana saatiin myös hakutreenit kasaan. Käytiin vähän erilaisessa ympäristössä betonivalimolla ja Destian varikolla tekemässä nenänkäyttöharjoituksia. Hyvin Nessa tuntui heti tajuavan homman nimen, vaikka lähes ensikertaa otettiin hakua muulla kuin metsässä.

Muuten koko talvi oli kyllä liukkauksineen aika karmea. Nastakengillä todellakin oli käyttöä, mutta harmi vaan niitä ei koirille ole. Vaikka Nessa tuntui menevän pelijäällä kuin vettä vaan, niin väkisinkin tuli myös liukastumisia. Eilen käytiin fyssarilla oikomassa jumeja, joita kuulemma tänä vuonna on lähes joka koiralla liukkauksista johtuen on ollut normaalia enemmän.

Maaliskuun loppupuolella pyörähdettiin myös pienen tauon jälkeen kehässä Lahti KV:ssa ja Nessa oli hyvällä arvostelulla VSP ja sai Cacibin. Jokunen kehä käydään pyrähtämässä vielä ennen veteraaniluokkia (en vaan käsitä miten Nessa voi täyttää tänä vuonna jo 8 :-O . Tosin vasta lokakuussa, mutta kuitenkin)

Viimeviikolla lomalla tehtiin kauden ensimmäinen esineruutu ja ainakin nyt näyttäisi siltä että viime syksynä tullut huono mielentila ruudussa on unohtunut talven aikana, jee :-)
Myös ensimmäinen jälki polkaistiin lähimetsään. Nessa tarkisti parimetriä takajälkeä ja vaihtoi oikeaan suuntaa. Nuo takajäljet on viimeisimmissä kokeissa ollut vähän ongelma ja koitetaan nyt sitten jos kehun kun valitsee oikean suunnan. Muuten meni oikein mallikkaasti, paitsi neloskeppi syystä tai jäi. Aika pian sen kepin jättämisen jälkeen huomasin hajusta astuneeni koiran shaisseen. Tottiksen kunto pitää vielä käydä katsomassa ja vähän  polttelis yrittää jo alkuvuoden kokeisiin.

Pitkän pitkän odotuksen jälkeen pentuasiassa vihdoin näkyy jo valoa tunnelin päässä :-) Jos nyt neljäs kerta toden sanoisi ja meillä taapertaa pieni musta (tai jos ei tule yhtään mustaa niin sitten fawn) ensikertaa kesäpentuna. Mutta sen verran on huonoa onnea ollut pentuasiassa, että isompia hehkutuksia sitten kun pennut nähnyt päivänvalon :-).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti