torstai 13. lokakuuta 2016

Syysleiri, MH-kuvausta ja pentuhaaveita

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna viimevuoden tapaan suunnistettiin Yläneelle leirille. Osallistuttiin tänäkin vuonna pellolle ja lauantaina humputeltiin lisäksi vähän agissa :-)

Tein molempina päivinä yhden jäljen. Lauantaina mittaa tuli trackerin mukaan vähän reilu 500m, kulmia oli 6 ja esineitä 4. keli oli tosi tuulinen ja varsinkin vastatuuleen mennessä Nessa joutui tosissaan työskentelemään.
Leirikuvat: Tuula Tanska



Iltapäivästä humputeltiin sitten agissa








tästä tuli lentokeinu
Sunnuntaina tehtiin vähän lyhempi jälki, malliltaan väärinpäin olevan P. Nessa jäljesti tosi tarkasti mutta oli normaalia hitaampi.

Viimeviikonloppuna olin talkoilemassa/katsomassa briardien MH-kuvauksia. Kuvaukseen osallistui 10 briardia. Aika monen näköistä suoritusta tuli kyllä nähtyä ja joukossa oli kyllä jokunen/ useampikin kivan reippaan oloinen koira.

Ja ne pentuhaaveet. Kun en saanut Nessasta pentua niin ajatus oli että olisi mahtavaa saada pentu sitten näistä samoista linjoista. Nessan sisaruskatras on ollut onnistunut niin luustoltaan kuin harrastusominaisuuksien osalta.
Sisaruksilla on kolmella  jälkeläisiä, mutta se pentukuume on nyt ja luultavasti sieltä suunnalta ei ole vielä muutamaan vuoteen tulossa pentuja.

Aika aktiivisesti olen katsellut pentulistoja. Kahdesta yhdistelmästä olen ollut kiinnostunut, mutta ne on menneet tavalla tai toiselle pieleen.Vaan mulla voi olla tälläinen tuuri.

Meillä ei siis tepsuttele joulukuussa uusi musta, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa ja hyvää kannattaa odottaa :-) Ehkäpä se tepsuttelee sitten ensi keväänä :-)