torstai 4. joulukuuta 2014

Hiljaista loppusyksyä

Treenirintamalla on kyllä ollut täysin hiljaista, no agilityt tosin pyörii viikoittain, mutta muuten ollaan kyllä vaivuttu tähän pimeään ja märkään syksyyn. Toivomme kuivia kelejä ja pientä lumipeittoa tuomaan vähän valoa.

Tänään oli oikein tallennettava, tämä harvinainen valoilmiö <3

Nessa mitä ilmeisemmin astutetaan seuraavasta juoksusta ja tässä on kyllä viime kuukausina ollut varsinaisella opintomatkalla, kun tutkinut, etsinyt, pohtinut, kysellyt ja googlettanut kaikkea maan ja taivaan väliltä ja edelleen kysellyt :-). Näinä kuukausina on oppinut yhdestä sun toisesta enemmän kuin koko 12-vuotisen briardhistoriani aikana :-). Aika pitkälle sukutaulujen mukaan niitä koiria katselee, toki Noora ainakin on myös monen koiran nähnyt livenä (ja tietää kaikesta ihan älyttömän paljon, niin kuin kyllä Minniskin). Usean koiran kohdalla joku aina tökkää sukutaulussa, mutta vaikka sukutaulu näyttäisi kivalta, niin itse yksilö ei välttämättä miellytä ja toisinpäin. Sitten on niitä joista ei vaan tiedä tarpeeksi. Kasvattajan rooli ei ole kyllä ole varmasti missään tapauksessa helppo.




Nessa torahammas :-D




Zira on mukana meidän elämässä vieläkin puheessa, aina sitä vaan puhuu Nupusta ja Zirasta, jotenkin se oli semmoinen yksi yksikkö. Nuppu vaikutti jotenkin piristyneen silloin kun Zira kuoli, lähinnä sisätiloissa. Johtunee suurimmalta osin siitä, että Zira tättähäänä toussotti varmaan Nupun aina vähän syrjään. Mutta pihalla ei ole kyllä yhtään samanlainen meno kuin ennen :-(. Nupulla oli myös muutama viikko sitten hetkellinen tasapaino häiriö, kaatui suoraan kyljelleen kun ravisteli ja sen illan takapää jäi vähän kuin jälkeen. Oireet meni kahdessa päivässä ohi, mutta mielestäni siitä jäi kyllä jotain liikkeeseen.

Tiistaina käytiin lääkärissä tutkimassa sitä mistä se satunnainen rohina voi johtua. Lääkäri myös tutki, että (muistaakseni) aivorefleksit toimii kunnolla, siis silmät reagoi miten pitää yms. Sydän- ja hengitysäänet oli normaalit. Keuhkokuvista näki, että sydän oli normaalin kokoinen ja keuhkot normaalit, vähän oli kalkkeutumaa, mikä kai ihan normaalia. Nupulla oli henkitorven lähtökohdassa mahdollisesti imusolmukkeita turvoksissa, joka voi viitata tulehdukseen tai sitten pahempaan :-(. Toivotaan että kuuri tepsii. 2 viikkoa katsotaan, jos lääkkeet auttaa, niin koko kuurin kesto on 4 vkoa. Jos taas ei, niin niitä on turha syöttää pidempään.

Puhelin on muutamana päivänä ilmoitellut olevansa jo aika täynnä, joten tänä aamuna poistelin jotain jo siirrettyjä videoita. Kohdalle osui myös video elokuulta aikaa ennen Ziran poismenoa, jossa Nuppu hyppäsi ihan muitta mutkitta itse autoon. Se siis usein kun leikkii pallolla, niin vie sen autoon sitten jemmaan. Enää ei ole kyllä puhettakaan, että edes yrittäisi hypätä :-/ (ei sillä, että edes pitäisi hypätä, mutta ennen se oli menossa jo ennekuin kerkisi auttamaan) ja elokuusta on aikaa pari-kolme hassua kuukautta. Sohvalta sen kyllä vielä löytää, mutta sänkyyn ei edes yritä. Sitä on mennyt itsekin vähän sumussa, mutta seuraavaksi tilaan tytöille fyssariajat.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Synttärihuminaa

Syyskuun viimeinen päivä juhlittiin Nupun 12-vuotispäivää. Uskomatonta kuinka Nuppukin voi olla jo niin vanha. Vielä on ainakin mieli kirkas ja voi kuinka hyväntuulisena se on aina ovella vastassa kun kotiin tullaan. Se vähän kuin sillain nauraa ja tanssahtelee etutassuilla <3. Pää on ehkä kyllä jo vauhdikkaampi kuin jalat, sohvalle se vielä itsenäisesti kiipeilee, mutta sänkyyn ei edes yritä. Autoon se jo vihdoin viimein malttaa jo antaa auttaa itseään, rupesi olemaan jo meinaan semmoisia kamikatzehyppyjä sinne heti kun luukku oli auki. Nuppu ja Zirakin olisi voinut vaikka asua autossa, lähinnä niillä oli kirkkaana mielessä, että kun pääsee autoon, niin pääsee jonkin kivaan paikkaan. Nessan mielestä taas kaikki kiva loppuu autoon joutumiseen, treenit tms, vaikka hyvin sekin kyllä autossa viihtyy.
CIE LTW-06 FIW-07-08 Smooth Breeze Legacy of Witch

Nupulla on enää lähinnä 2 askellajia, peitsi ja laukka. Satunnaisesti ottaa myös raviaskeleita, mutta pääasiassa peitsaten mennään. Takapäänlihaksistossa ainakin vanhuus näkyy (ja ne lonkat), mutta ainakin vielä on virtaa

Nuppu on ollut aina aika perusterve (paitsi ne lonkat), viimevuonna sillä oli jotain epämääräisiä vatsavaivoja, jotka meni sitten tylosiinillä lähes kokonaan ohi. Saattaa sillä mennä vaikka ukkosen jälkeen päiväksi maha sekaisin, mutta ei välttämättä. Jotenkin sitä ei ole edes ajatellut, että Nuppu olisi hetkeen lähdössä vielä minnekään, mutta nyt pienen ajan sisään mielestäni riekkumisen jälkeen saattaa läähätyksessä olla semmoinen hienoinen rohina mukana tai se läähätys tulee jotenkin tosi syvältä. Pelottaa, että silläkin on keuhkoissa/sydämessä jotain :-( Nestettä jos olisi, niin luulisi yskivän, pitäisi tutkia kun vaan uskaltaa/saa aikaiseksi. Kunnossa tuo ei ole ainakaan vielä näkynyt. Toivottavasti Nuppu meitä täällä vielä pitkään ilostuttaa <3

Nupun synttäreistä noin viikko, niin Nessa täytti 8.10 jo 5-vuotta. Se jos jokin uskomattomattomalta tuntuu, mun pentu on jo keski-ikäinen :-O. Paljon on kyllä Nessan kanssa yhdessä tehty ja koettu. Nessa siinä mielessä on kyllä minulle SE koira, ehkä siksi että se on ensimmäinen koira jonka kanssa olen kilpaillut pk-puolella ja se tuntuu sopivan omaan käteen kuin nenä päähän. Arjessa erittäin helppo,huomaamaton, kiltti tyttö, joka on aina valmis toimitaan. Kyllähän sitä Zirankin kanssa vähän sitä sun toista harrastettiin, mutta en tiedä oltaisiinko koskaan kuitenkaan pk-kokeita korkattu, vaikka Zira olis ollut terve.
CIB CIE Multi CH SE sel-13 TLNW-13 BALTW-13 LTW-14 BH JK3 HK2 TK2 Elouche del Pata Viento
kuva: Pia Pynnä

Onhan sitä toki itsekin matkanvarrella kehittynyt, mutta Nessa on tehnyt matkasta suhteellisen helpon. Tai lähinnä sen kanssa ei ole tarvinnut painia samojen asioiden kanssa mitä Ziran kanssa aikoinaan, motivoinnin, vireen, paineistumisen yms suhteen. Ja Nessa on kyllä antanut anteeksi aika paljonkin ohjaajan osaamattomuutta. Nessalle tekeminen on se juttu ja me ollaankin sitten harrastettu ihan melkein kaikkea, kun se on ollut mahdollista :-). En pane myöskään pahitteeksi, että se on ihan nätti ja on minun koirista ainut joka on varauksetta sosiaalinen ihmisten kanssa.

Josta tullaankin sitten siihen, että kun on kerran saanut semmoisen koiran mistä tykkää niin onko mahdollista saada enää toista tai vielä parempaa? Ihan kuin olis pentukuume :-P. Nessa mahdollisesti tullaan astuttamaan seuraavasta juoksusta. Uroksia on luurailtu ja tutkittu jo keväästä asti mutta sitä ei ole vielä lyöty lukkoon. Jännää :-) Itselleni toinen Nessa kelpaisi ainakin vallan mainiosti.

Nessan sisaruksetkin on varsin tekeväistä sorttia ja lonkiltaan terveitä. 5 A (3 kuvattu Sveitsissä 2 Ranskassa) ja 3 B (1 kuvattu Suomessa (Nessa) ja 2 Sveitsissä). Olen ymmärtänyt, että Sveitsissä olisi yhtä tiukka lonkka-arvostelu kuin meillä täällä. Veli E´bhen kilpailee isänsä tavoin menestyksekkäästi Ringissä ja Mondioringissä. Sisko Etsabe jäljestää ja toinen sisko Eleshanee (jäi kotiin) emänsä tavoin kilpailee agilityssä kolmosessa. Eleshanee on agilityyn juuri passelin kokoinenkin 57cm ja on emäänsä nopeampi. Veli Esharo kilpailee Sveitsin BH:ssa. BH:ssa on jäljestystä, jonkinlaista esine-etsintää ja tottelevaisuusosuus. Kolmas veli Edy Lee oli myös tekevä (omistajan kanssa Facebookissa vaihdettu kuulumisia), mutta Edy lee kuoli keväällä ilmeisesti myrkytyksen seurauksena :-(. Neljännestä veljestä Elon del Queb en ole sen koomin kuullut, lienee olevan ihan kotikoirana.


 
 
 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Epäonnistumisista onnistumiseen, Nessalle JK3 :-)


Kahden viikon sisään meillä on ollut kolme jälkikoetta. Viimeviikonloppuna oli meidän piirinmestaruuskilpailu ja lajiksi valitsin jäljen, koska muuten ei olla saatu kuin yksi tottiskarsinta paikka.

Ilmoittautuneita oli 12, joten luvassa oli tottiskarsinta. 2 oli kuitenkin perunut, karsintaa ei siis tarvittu, mutta aikataulua ei enää voitu muuttaa. Joten tottikset suoritettiin ensimmäisenä. Meidän tottis meni muuten hyvin, paitsi Nessa teki joka jättöliikeeseen maahanmenon. Tottiksesta saatiin 80p. 

Esineruudusta Nessa nosti heti ensimmäisellä lähetyksellä ruudun oikeasta reunasta ensimmäisen esineen, mutta kun se palautti sen tulemalla varmaan ruudun keskivaiheilta ja tuli esineruudun etulinjaa pitkin, niin en ollut yhtään varma mistä se sen nosti. Seuraavaksi lähetin vasemmasta reaunasta ja etenikin rajaviivaa pitkin mun nähdäkseni sinne kulmaan mutta jatkoi sitten takareunaa eteenpäin, eli se jäljesti niitä reunoja. Kun se sietä vasemmalta löytynyt mitään, niin ajattelin, että olisko se voinut se ekan esineen sitten sieltä nostaa ja siirryin takaisin oikealle puolelle ja lähettelin sieltä. No ei sitten löydetty kuin se yksi, minkä se tuomarin mukaan oli nostanut sieltä oikeasta etukulmasta. Joka lähetyksellä taas kyllä lähti mukamas etsimään. Kiltti tuomari antoi meille kuitenkin 15p :-).

Lauantaina oli tosi hieno keli, erittäin hieno. Kentältä lähdettiin jälkimetsää kahdeltatoista ja me päästiin jäljelle yhdeltä. Kymmenestä koirakosta yhdeksän lähti metsään, yksi ei saanut tarvittavia pisteitä tottiksesta. No oli aika sanomattikin selvää, että metsät olivat sitten täynnä sienestäjiä ja marjastajia. Viiden koirakon jäljet kaatuivat täysin noihin harhoihin, niin myös meidän. Neljästä tuloksen tehneestä kukaan ei tuonut kaikkia keppejä. Nessa nosti janalta jo harhajäljen, lähti ajamaan sitä vasemmalle ja sitten tuli takaisin janalle käsky. Huusin Nessa takaisin janalle ja se siitä samasta kohtaa lähti jäljestämään sitten oikealle. Taas käskettiin takasin janalle. Joo kiva, siinä sitten oli jo heti harha. Meidän oma jälki kulki tuosta parimetriä ylempänä ja vihdoin päästiin sitten jatkamaan jäljestystä, jälki lähti oikealle. Ei päästy kuin ehkä 30m tai 40m ja alkoi pyöriminen. Valkkasi siitä sitten jonkun jäljen ja tehtiin semmonen ympyrä janan tuntumassa, välillä vähän tarkastelii  kaikeltaisia sieniä. No käytiin uudestaan nostamassa jälki janalta ja siinä pyörimiskohdassa näkyi hieman askeleen painaumia erisuuntaan mihin ekalla kerralla lähdettiin, niin ohjasi Nessan sille jäljelle. Se menikin sitten jo paljon loogisemmin, nousi kallion päälle (sammalpeitteiden kallio) ja laski sitten sen alas. Siellä alhaalla Nessa sitten kohta rupesi jäljestää semmoista tosi vanhaa metsäautotien pohjaa ja tämä kontrollijäljestäjä (minä) jo pikkaisen epäili, että voiko jälki tämmöisellä kulkea, mutta päätiin, että ihan sama, jäljestäköön nyt sitten kun selkeesti tuntuu jäljellä olevan. Se tie meni ylämäkeen ja siellä mäen päällä oli sitten sienestäjä. Jep, me lähdettiin sitten pois, ajattelin, että se jäljesti sen sienestäjän. Myöhemmin kävi sitten ilmi, että me oltiin ihan oikealla jäljellä, mutta se sienestäjä sattui vaan olemaan meidän jäljellä. Janasta saatiin 29p, koska tuli 2 takaisin janalle käskyä.

Tänä viikonloppuna oli sitten kaksi koetta. Lauantaina oli pk-rotumestis ja keskiviikkona saatiin sunnuntaille varapaikkailta paikka jälkikokeeseen. Rotumestiksiin ilmoitin peltojäljelle arvoin ihan viime tinkaan asti haun ja pellon välillä. Meillä on pellon osalta vielä paljon kaikkea kesken, mutta ajattelin, että jos sattuis olemaan semmonen kiva vähän pidempi heinä, niin olisi vähän helpompaa, ainakin meille. Meille arvottiin jälki nro4. Ensimmäinen ja toinen jälki oli pidemmällä heinällä, loput oli ihan tosilyhyellä, kuin nurmikolla, höystettynä kuivalla leikatulla heinällä siinä päällä. Keli kerkesi aika paljon lämmetä kun meidän vuoro oli. Ei päästy paalua pidemmälle, Nessa ei vaan nostanut sitä jälkeä. Se olisi lähtenyt hieman jäljen sivussa, mutta en päästänyt ja lopulta Nessa ilmaisi sitten sen paalun. No niin se oli sitten siinä, en nyt ihan heti olisi ajatellut, että paalullle jäätäs. Painettahan tuo aika vahvasti merkkaa ja pitäsi päästä sitten treenaamaan vieraan tekemiä lähtöjä.

Koska Nessa eilen tuntui hukanneen hajuaistinsa täysin, niin ei kovin luottavaisin mielin lähdetty kyllä tänä aamuna sinne jälkikokeeseen. Nyt oli maastot heti aamusta, arvottiin itsellemme jälki nro2. Nessa tuntui olevan kyllä vähän paineessa, lähti janalle kyllä tosin hyvin, mutta nosti kokeessa ensimmäisen takajälkensä ja jatkettiin sitten oikeaan suuntaa. Jäljen alussa oli heti alussa 2 piikkiä, tämä epäilevä ohjaaja taas vähän oli sitä mieltä, että ei kai voi noin pian olla, mutta koska se teki siitä niin selvän piikin, niin uskotaan sitten :-D. No kannatti uskoa, koska pian sitten nousi ensimmäinen keppi. Seuraavassa piikissä se taisi mennä vähän yli, koska se palasi vähän takaisin päin. Luulin jo sen jäljestävän meidän tulojälkeä, mutta oltiin me kuitenkin menossa erisuuntaan. Muuten en oikein tiedä miten siellä mentiin, mutta keppejä tuli tosi mukavilla väleillä, että sain aina vahvistuksen, että oikealla jäljellä ollaan menossa. Järjestäjät ennen kokeenalkua sanoi, että edellisessä kokeessa kaikki kolme voittajan koiraa oli tuonut vaan 3 keppiä metsästä, joten itteäkin sitten jo vähän jännitti kun kolmas keppi nostettiin, että katotaan oliko se sitten siinä. No ei ollut ja löydettin loputkin kepit, vitos ja kutoskepin välissä Nessa joutu tosipaljon takisteleen, mutta päästiin kunnialla loppuun :-). Janalta 34p, joten jäljeltä 164p. Polkija sanoi siellä olleen aamulla hirviä kun olivat kolmosen jälkiä polkeneet. Täytyy sanoa, että sen kerran kun päättää luottaa vaan koiraan (eikä omaan jälkinenäänsä :-P) niin on näköjään huomattavasti helpompi päästä se jälki loppuun :-D.

Esineruutu oli tasaisessa sammalmetsässä ja Nessa nosti kaikki kolme kolmella lähetyksellä. 2 esineistä oli ihan edessä ja yksi takarajan tuntumassa. Esineruudusta täydet 30p :-) Wuhuu, ensimmäinen koe missä se nostaa kaikki kolme.

Maastopisteitä saatiin kasaan 194p, laskin että tottiksesta pitäisi saada sitten vielä 76p. 
Sanotaanko näin, että uskoisin, että meidän tulos ei tottiksesta tule jäämään kiinni, mutta kaikkea näköjään voi sattua. Nessa oli ensin paikallamakuussa. Kenttä oli semmoisessa supossa ja sen rinteen yläpuolella oli parkkipaikka ja auto parkkeerattu takakontti auki sinne kentälle päin. Suorittava pari ei ollut vielä kerinnyt noutohin asti kun siellä autossa oleva koira aloitti rähinän joka oikein kaikui siellä supossa. Samaan aikaan sitten siellä supon rinteessä olevasta metsästä oli tulossa, Nessan mielestä varmaan joku ilmestyskirjan peto (joku ihminen koiran kanssa) ja Nessa päästi semmosen hui kauheeta vouvouvou äänen. No kiva, oli ihan pakko jo katsoa mitä siellä tapahtuu. Siellä se vielä makasi, mutta kohta nousi seisomaan. Pari tais juuri silloin olla noutamassa tasamaanouto kapulaa. Pikku Nessaa sitten ilmeisesti pelotti. Huusin sen sietä sitten pois. Voimasana! Nollattin sitten paikkamakuu!!!!!. Muuten Nessa toimi sitten ihan normaalisti. Seuraaminen meni hyvin, istuminen meni tällä kertaa seisomiseksi, muut jättöliikkeet ok. Tasamaanouto ok, hyppynouto ok. A-esteellä juur kun Nessa otti kapulan, se takakontti koira rähähti ja Nessa vähän hämillään pysähty, valui hyppyesteen taa  ja palasi sitten sen kautta takasin. Eteenmeno oli ok. Siinä kävellessä nostaan Nessa eteneemenosta sivulle mietin mielessäni, että ei oikeesti voi olla todellista, että meni näin käteen ( lähinnä se paikkamakuu). Rakkaudesta koiraurheiluun saatiin kuitenkin 78p, tuomari oli tosi pahoillaan, että oltaisi ansaittu enemmän pisteitä.

Niin tai näin JK3 koulari saatii ykköstuloksella 272p :-). Ensimmäinen KVA kiinnitys, Jipii :-) Super Nessa :-)
CIB CIE NORD&BALT MVA TLNV-13, BALTV-13 LTV-14 BH JK3 HK2 TK2 Elouche del Pata Viento, kuva :Pia Pynnä





























torstai 28. elokuuta 2014

Nuku hyvin rakas Tättähäärä

Siitä on nyt reilu viikko kun koti on ollut tyhjä, hiljanen.  Zira, Tilli, Tippi Töppi Töppiläinen, Tippiläinen, Tättähäärä on poissa :-(

Kaikki tapahtui vajaassa viikossa, Ziran nisässä ollut patti rupesi kasvamaan rähdysmäisesti, patissa ollut iho meni tummaksi ja märkiväksi. Turvotus tuntui jo etummaisissa nisissä, luultavasi levisi jo sinne. Patti luultavasti painoi jo virtsarakkoa, koska oli yölläkin kova tarve päästä pissalle. Kunto romahti ja keskiviikkona ei kelvannut enää ruoka, joitain herkkuja suostui vähän  syömään, ei tarvinnut ihan tyhjällä mahalla tästä maailmasta lähteä <3

Olihan minä tähän jollain tavalla valmistautunut, mutta en ollut silti valmis :-( Oli kamala jättää pieni sinne eläinlääkärin lattialle :-( Puoli vuotta siinä sitten meni, kun nisäpatti huomattiin. Kukaan ei enää riemun kiljahtele, kun laitetaan tytöille ruuat. Kukaan ei aamulla ilmoittele, että olisi aika antaa hammastikkuja. Kotona on tyhjää ja jotenkin hiljaista, mutta ehkä tähän vielä tottuu.  9 vuotta ehti pikku Tättähäärä meitä täällä ilostuttaa, Nupun paras kaveri <3.




Nuppu oli Ziran tukipilari. Nuppua tuntui hieman ahdistavan kun Ziran kunto huononi. Zira laittoi aina nukkumaan Nupun viereen, mutta nyt Nuppu siirtyikin aina pois. Uskon kyllä tytöille tämä oli helpompi näin päin, Ziralle Nupun poismeno olisi varmasti ollut tosi iso asia. Nuppu ei kyllä tunnu kovin kaipaavan Ziraa, ei kai koirat yleensä sillain kaipaakkaan.

                                                  <3 Syttyi taivaalle uusi tähti,
                                                koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
                                                       Nyt saat juosta lailla tuulen,
                                                   Vihreillä niityillä ajattomuuden.

                                                      Tuskaa, kipua, surua ei ole,
                                             uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
                                                      Hyvää matkaa pikkuinen,
                                                         täällä sinua ajattelen
<3

                                                           (kirjoittaja tuntematon)



                      <3 BH TK2 Smooth Breeze HD Shovelhead, Zira 30.7.2005-20.8.2014 <3

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Agilitykorkkaus

Pitkän harkinnan jälkeen sitä vaan tuli hankittua agilitylisenssi ja eilen korkarttiin viralliset kisat :-)

Tampereella on 3 rataa, tuomari Timo Teileri ja joka radalla oli ihanne aika laskettu 3m/s etenemän mukaan.

Ensimmäinen rata meni enemmän tai vähemmän säheltäessä, keinulla tuli kielto, kepeille lähetin tosi huonosti ja onnistuin ohjaamaan vielä viimeisen esteen väärältä puolelta, hylsy siis ensimmäiseltä radalta.

Toisella radalla kulkikin sitten jo paljon paremmin, ei me nyt niin nopeita oltu, mutta ensimmäinen LUVA saatiin tuloksella - 6,71 etenemä 3,5m/s. Tulokset

Kolmannella radalla meni ehkä vielä paremmin kuin toisella, mutta hyllytettiin rata neljänneksi viimeiseen esteeseen, livahti putken väärään päähän.

Täältä löytyy videoita radoista  http://www.tamsk.com/onlinetulos/index.shtml
Nessa löytyy ainakin A (18:00-19:00) ja C (21:00-21:30) radoilta, kilpailtiin numerolla 28.

Mutta ylipäätään olipas kivaa :-) Muistin kaikki radat ja Nessakin oli kivasti kuulolla. Nessa ansaitsi vaan niin paljon paremman ohjaajan, mutta näillä mennään mitä on annettu :-). Reilun viikonpäästä taas jatketaan ja treeniryhmäkin palaa tauolta taas jo elokuussa :-).

Kun ei tuoreempia agilitykuvia ole, niin laitetaan loppuun muutama kuva vuodelta 2011, taitaa olla joltain meidän alkeiskurssilta :-) Kuvat: Pia Lahtinen





maanantai 7. heinäkuuta 2014

Erikoisnäyttely

Erikosnäyttelyä vietettiin lauantaina aurinkoisessa Harjavallassa.

Nessa sai hyvän arvostelun, mutta oltiin tuomarin makuun vähän liian pitkiä ja sijoituttiin valioluokan neljänsiksi kera Sa:n. Tuomari otti PU ja PN luokkaan vain luokkavoittajat, joten sijoitus oli siinä :-)

Exc. type and conformation. Maybe a bit long in the body. Exc head. Dark eyes. Exc teeth. Scissors bite.Exc angulation front &back. Coat colour, quality &lenght exc. Exc movement. Very good croup. Very nice temperament.
Tuomari: Christiane Comby.

 
Kuva: Mika Vähä


Kuva: Harri Puranen

Kuva Harri Puranen

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Nessalle HK2 :-)

Vähän ekstemporee ilmoitin viikolla Nessan Rauman yöhakukokeeseen. Koe alkoi klo:20:00 ja kakkoset (4kpl) lähti ensin maastoon ja ykköset (6kpl) jäivät tekemään tottiksia. Me arvottiin itsellemme neljäs suoritusvuoro.

Maasto oli tosi avoin, siellä siis näki ainakin ensimmäisen 100m koko ajan missä koira menee. Toisaalta tosi kiva maasto, mutta siellä myös ihan rehellisesti näkee kuinka koira työskentelee ja missä se menee. Useinhan hakumaastosta pistosta ei näe kuin lähdön ja paluun, ainakin niissä maastoissa missä me normaalisti treenataan :-).

Ensimmäinen ukko löytyi jo heti oikeasta etukulmasta, ilmaisu oli erittäin hyvä. Toinen lähetys sitten vasempaan etukulmaan mistä se eteni sitten jo varmaan 80m mistä se noisti toisen maalimiehen. Tuosta ilmaisusta saatiin muistaakseni hyvä, Nessa kun näkee minut kokoajan kun tulen, niin väliin pitää aina vilkasta ja jatkaa sitten, pysyy siis paikoillaan ja pää kääntyy.

Mutta sitten minä jäin taas vähän kuin jumiin ja en edennyt juuri olleenkaan, koska Nessa kävi ainakin kaksi, ellei kolme, kertaa tarkistamassa sen oikean etukulman ja koska se teki niitä laatikoita väärin päin, niin lähettelin sitä monta kertaa ja korjain pistoja. Sitten kun vähän  tajusin jo liikkua inansa eteenpäin (olin sentään kuitenkin jo melkein 100m kohdalla) niin nousi kolmas maalimies oikealta noin 150m kohdalta. Nessa aloitti ilmaisun ja sitten tuli hiljaista ja hetki siinä odotettiin ja sitten taas jatkoi ja jatkoi loppuun asti. En tiedä minkä riemurallin siellä sitten teki, mutta tuosta ilmaisusta taidettiin saada alatyydyttävä tai puutteellinen.
Työskentelystä saatiin hyvä (Nessahan työskenteli, vaikka minä en ihan työskennellytkään :-P) ja pisteitä saatiin kokonaisuudessa 156p :-). Seuraavaksi pitää oikeasti ruveta kouluttamaan ohjaajaa, voi kuinka vaikeata se voikaan olla..

Heti kun kerittiin kentälle, niin meidän tottisvuoro alkoikin. Nessa oli ensin paikalla makuussa ja ilmeisesti vähän kiihtyi suorittavan parin nopeista noudoista, koska haukahti siellä 2 kertaa. Eipä ole tuommoistakaan ennen ilmennyt. Minä kun vähän ajattelin, että se hakuosuus olisi vähän tuntunut jossain, mutta ei tuntunut kovinkaan suoritukseen vaikuttavan. Nessa vingahti kun lähdettiin seuraamaan, saattoi myös vingahtaa kun pysähdyksen jälkeen. Muuten seuraaminen oli ok. Liikkeestä istumisen Nessa meni taas maahan, maahan ja luoksetulo ok ja seisominen ok. Tasamaanouto ok, vähän puree, hyppynoudon luovutti jostain syystä tosi vinossa, en ymmärrä miksi, A-este ok, vähän puree, eteenmeno hieno (omasta mielestäni :-)), se meni heti maahan, Nessa kun aina ennen on mennyt vähän viiveellä, siis ottaa käskyn jälkeen vaikka 4 askelta ja vasta sitten.

Tuomarin arvostelu oli, vähän ääntelee, istumista ei nähdä, luovutti vinossa hyppynoudon ja haukkuu paikallamakuussa, 83p :-)

Oli miten oli, tuossa tilassa kyllä siitä tykkään, suorittaa halukkaasti ja nopeasti, tuo hienoinen ääntelykin pitää kyllä saada karsittua pois (pitää ottaa vähän tottista jatkossa ennen omaa vuoroa).

Jos hakumaasto oli tosi avointa, niin esineruudussa ei sitten kyllä nähnyt yhtään mitään ja rupesi oleman jo vähän hämärää, kello taisi olla jo yli puolenyön. Esineruudun etualalla oli ehkä noin 15m semmoista selkeämpää ja sitten loppu oli tosi tiheää metsää. Ensimmäisellä lähetyksellä liikkui tuon selkeän alueen suuntaisesti, toisella meni reunarajaa pitkin vasempaan takakulmaan ja nosti sieltä esineen ja kokeilin, josko oikeassakin olisi ja lähetin se sinne ja sieltähän sitten nousi se toinenkin, jipii ensimmäinen koe, missä on noussut muuta kuin yksi :-) pisteitä saatiin 28p.

Pisteitä saatiin siis kasaa 267p, 2-tulos ja koulutustunnus HK2 :-D
CIB CIE NORD&BALT MVA SE sel-13BALTV-13 TLNV-13 LTV.14 BH JK2 HK2 TK2 Elouche del Pata Viento
Kilpailukirjat saatiin yhden jäljeen ja kotona taisin olla vähän ennen kolmea, kotimatkalla tuli pongattua kahdessa eri kohdassa peura ja moottoritiellä vähän ennen kotiramppia hirvi, mistähän sekin oli sinne eksynyt.

Tänään Nessis pääsikin sitten totteutamaan sitä mistä eniten tykkää, eli uimaan :-D